Saarijärvellä 27.4.2023
Keväisen koleassa säässä 10 aktiivista senioriopettajaa tutustui naapurikaupunki Saarijärveen.
Lähdimme kimppakyydeillä ja nautimme lounaan ravintola Ruustinnan idyllisessä ympäristössä. Ruokailuun meni lähes 1,5 tuntia, mutta ehdimme hyvin tutustua Galleria Ahkun paikallisten taiteilijoiden näyttelyyn. Vedenalaisia valokuvia, carborundum-tekniikalla tehtyä grafiikkaa ja monia muita hienoja teoksia.
Galleriasta siirryimme pääkohteeseemme, Saarijärven uuteen Koulu- ja Kulttuurikeskukseen, minkä avajaisia on vietetty tammikuussa -23 ja missä toimii Saarijärven yhtenäiskoulu ja lukio sekä kansalais- ja musiikkiopistot. Kansalaisopiston musiikinopettaja Vesa-Matti Laaksonen kierrätti meitä eri kerroksissa ja käytävissä, availi luokkien ovia, jotta saimme ihmetellä moderneja varustuksia eri luokissa. Ihmettelimme uutta teknologiaa, 3D-tulostimesta alkaen ja kuinka esim. käsityöluokat olivat niin pölyttömiä huippuimureiden ansiosta. Luokkia voi yhdistellä isoiksi kokonaisuuksiksi liukuvien väliseinien ansiosta. Lisäksi oppilailla näytti olevan mukavia oleskelutiloja ryhmätöitä ja rauhassa työskentelyä varten. Opettajainhuonekin oli hyvin varusteltu ja toimivan oloinen.
Katso kuvia Kuvagalleriasta.